sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappu

Meidän vappu menee perinteisesti hyvin rauhallisissa merkeissä. Tosin laittaessani ilmapalloja koristeeksi poika kysyi heti koska vieraat tulevat? Onneksi veli kävi eilen piipahtamassa niin saatiin vähän vieraitakin ja poika tyytyväiseksi. Tämän vuoden "teemana" on ainakin ilmapalloissa kaikki värit. Tällä kertaa sai poika nimittäin valita ilmapallojen värit ja väriähän meillä nyt riittää.



Alkuviikosta tein simaa ja sitä alettiin eilen jo maistelemaan. Onnistunut erä tällä kertaa. Poikakin sai maistaa simaa ekaa kertaa ja tykkäsi kovasti.

Tänään aamulla meidän perheen miehet lähti uimaan ja sillä aikaa leivoin meille laku-valkosuklaa paloja uudella ohjeella. Odotukset olivat korkealla mutta ne eivät kyllä ihan täyttyneet. Taikina maistui lupaavalle mutta valmiissa piiraassa lakun maku oli kyllä todella vähäinen, vaikka tein päällekin tupla annoksen lakukastiketta. Taisi jäädä tämän piirakan teko tähän yhteen kertaan.

 



Nyt kun sääkään ei suosi, luulen että vappupäiväkin menee rauhallisissa merkeissä. Suunniteltiin huomiselle vähän runsaampaa aamupalaa ja risottoa ruoaksi mutta muuten mennään aika perus meinigeillä. Hauskaa vappua kaikille, älkää paleltuko lumihankeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti