keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Sohvapöydälle haikeat hyvästit

Vanha Vepsäläisestä ostettu arkku on nyt lähdössä vaihtoon. Uusi sohvapöytä on vielä tekeillä mutta vanha pitäisi saada ensin alta pois. Vanha arkku on palvellut hyvin ja olen tykännyt siitä tosi paljon. Tila käy vain liian ahtaaksi okkarissamme ja olen katsonut arkun tilalle uuden paremman mallisen pöydän kuin tämä vanha.


Sunnuntaina laitoin tori.fi sivuille ilmoituksen pöydästä ja eihän siinä kauaa menyt, kun uusi omistaja löytyi arkulle. Se haettiin vielä saman illan aikana uuteen kotiinsa. Eihän arkku enää mitään priimaa ollut, kun oli ollut minulla jo lähes 20 vuotta (apua!) mutta mielestäni nuo kulumat kuuluvat tyyliin ja kertovat eletystä elämästä. Ja täyspuisena huonekaluna on varsin kelpo huonekalu vielä vuosikymmeniksi eteenpäinkin. Ja halutessaan pöydän hiominen ja maalaus onnistuu takuuvarmasti.




Nyt oli siis meidän aika erota ja se ainut huonekalu, joka on saanut kulkea mukanani ensimmäisestä omasta kodistani asti lähti uuteen kotiin. Vähän kyllä jää tätä pöytää ikävä, mutta kun ylimääräistä tilaa ei liiemmin ole, nyt oli oikea aika erota. Paljon liittyy muistoja koteihin, jossa tämä arkku on saanut olla mukana ja haikeudella siitä luovuin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti