sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Keväisiä merkkejä

Kylmästä keväästä huolimatta on etupihan pieni puutarha aloittanut jo keväisen kukintansa. Olen jo viikkoja tuskaillut pihan rusakon krookuksen himojen kanssa. Luin viime keväänä vinkin, että rusakot eivät pidä kahvin tuoksusta ja todennut väitteen oikeaksi. Mutta aina sateen jälkeen pitäisi muistaa samantien laittaa uudet purut kukkien juurelle. Rusakko on varmaan viisi kertaa jo käynyt mutustamassa kukkia ja yli puolet krookuksista on mennyt parempiin suihin.


Onneksi kuitenkin jo useampi vuosi sitten istuttamani Prince Claus krookukset ovat levinneet kivasti ja niitä riittää. Lisäsin niitä vielä pari vuotta sitten lisää ja myös tuoreemmat versiot ovat alkaneet leviämään jo enemmän. Näissä valkoisissa krookuksissa on pieni violetti sävy keskellä ja valitsin ne aikanaan sillä ajatuksella, että sopivat mustikkapensaiden juurelle. Viime syksynä istuttamanai uusi täysin valkoinen laji ei ole vielä kukassa, vaan on selvästi myöhäisempi lajike. Sen kukintaa odotan seuraavaksi. Kunhan nekin siitä vielä leviävät, niin mustikkapensaiden alus näin keväisin tulee näyttämään tosi upealle. Krookukset ovat ihan suosikki kukkiani ja niitä ei kyllä voi olla pihalla liikaa. Harmikseni ne näyttävät olevan myös rusakon suosikkeja.



Tarkoituksena olisi lisätä aitaus tuohon pensasalueen ympärille mutta ensimmäinen reissu sen tiimoilta ei tuottanut tulosta. Mitään järkevää aitavaihtoehtoa, joka olisi sekä sopivan korkea ja vielä hyvän näköinen ei löytynyt. Toinen reissu tuotti sitten tuloksen ja aita on ollut tällä viikolla tekeillä. Laitan aidasta kuvia vielä myöhemmin.


Olen useamman vuoden yrittänyt saada kirsikkapuun alle istutettua lumikelloja heikolla tuloksella. Viime syksynä luovutin ja jätin lumikellojen sipulit ostamatta, niin johan sieltä nousikin reilu kuukausi sitten yllättäen yksi lumikello. Kaunis sipulikasvi, joka yksinään on tosin vähän onneton. Yhden kukan innoittamana saatan ostaa sipuleita jälleen lisää ensi syksynä, josko ne siitä vielä kuitenkin lähtisivät leviämään.

Muutama lumikello löytyy myös ikkunan alta, tosin sielläkin niiden leviäminen on ollut heikonlaista. Onneksi kuitenkin edes muutama kukka ilahduttaa siellä keväistä puutarhaa.





Krookusten ja lumikellojen lisäksi keittiön ikkunan alla kukkii jouluruusu. Se on tosi kaunis ja olen tarkoituksella istuttanut sen niin, että pääsen sitä ihailemaan keittiön ikkunasta. Tämä ihanuus ei juurikaan näy puutarhaa ulkoapäin katsellessa.



Kukkien lisäksi varma kevään merkki on kun pihatyöt on aloitettu ja puutarhan suuret suunnitelmat jylläävät ajatuksissa huomattavasti enemmän kuin sisätilat. Räntäsateista huolimatta se on kevät nyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti