keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Riipparaita

Olen haavellut, että saisin etupihallemme joskus rippajalavan. Olen miettinyt sille paikkaa ja harmitellut sen kokoa. Totuus kuitenkin on, että se on aivan liian suuri meidän pienelle pihallemme, vaikka kuinka sitä sinne haluaisinkin.

Korvaavaa puuta etsiessäni vastaan tuli monenlaista vaihtoehtoa. Keväällä innostuin puutarhalehtiä lukiessa riippahernepensaasta. Olin jo valmis ostamaan kyseisen puun/pensaan, kunnes tajusin, että siinä on keltaiset kukat. Väri ei kuulu suosikkeihini omassa puutarhassani ja siihen lopahti innostukseni kyseisen puun/pensaan kohdalla. Olin jo luovuttaa koko puun suhteen, kunnes vastaani tuli Plantagenin sivuilla Riipparaita.


Riipparaita on oikeasti pensas, joka on varrettu pieneksi puuksi. Sen maksimi korkeus on 2-2,5metriä ja leveyttä pitäisi tulla 1,5metriä. Koko on juuri passeli meidän pihalle -> ei liian korkea tai leveä. Ulkoisestikin se muistuttaa riittävästi riippajalavaa tai ainakin niin paljon, että se melkein korvaa sen puutteen. En siis saanut ihan jalavaa mutta puun kuitenkin.

 

Riipparaita on mitoitettu etupihalle niin, että kasvaessaan sen pitäisi olla juuri passelissa paikassa. Se tulee kivasti suojaamaan keittiön ikkunaamme. Vielä se on kovin pieni mutta kasvaessaan varmasti oikein ihana. En vielä istutellut tähän kovin paljoa muita kasveja mutta mietiskelen tässä tovin ja jotain tähän olisi vielä tarkoitus laittaa riipparaidan ja pensastuijan kaveriksi. Kunhan saan tuon puun tuosta kasvuun ja näen miten se muotoutuu, niin katsotaan mitä kivaa tähän vielä keksisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti