keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Väliaikainen vaihtui pysyvämpään

Tiedättekö, että väliaikaset ratkaisut ovat ihan kuollut ajatus jo syntyessään. Kuinka usein teillä ne ratkaisut, "olkoon nyt hetken näin ja katsotaan myöhemmin tätä uudelleen", ovat vielä viidenkin vuoden päästä siinä? Meillä näitä väliaikaisratkaisuja ei onneksi ole ollut ihan kamalasti mutta ne muutamat ovat kyllä aika sitkeästi yhä väliaikaisia viiden vuoden jälkeenkin.


Yksi tällainen väliaikainen ratkaisu on ollut meidän kylpyhuoneessa. Oikeastaan jo edelliseen vuokra-asuntoomme ostin joskun Stockmannin Hulluilta Päiviltä metalliset tikkaat pyyhkeille telineeksi, kun jokin ratkaisu pyyhkeille piti keksiä. Nämä tikkaat siirtyivät sulavasti tähän nykyiseen kämppään. Syynä oli oikeastaan se, ettei kylppäriin saanut porata naulakolle paikkaa, jotta vesieristeeseen ei tulisi reikiä ja en keksinyt siihen hätään muutakaan ratkaisua. Tikkaat eivät ole miellyttäneet silmää oikein koskaan mutta kun en ole muutakaan keksinyt, niin siinä ovat saaneet tönöttää.

 

Tänä keväänä päätin, että nyt oli aika keksiä jotain muuta. Olin jo tovin katsellut Granitista ihanan rouheaa metallista vaatetankoa. Mittailin (mielestäni ihan tarkastikin) tilan ja päätin lopulta tilata tangon kylppäriin. Se olikin juuri niin ihana kuin olin kuvitellut mutta tilaan aavistuksen liian suuri. Siinä sitten pähkäilin, että mitä tämän kanssa teen. Lopulta pelastukseksi tuli mieheni isä, joka pyynnöstäni katkaisi tangon molemmista päistä kolmannen jalan. Tanko seisoo siis neljällä jalalla vallan mainiosti ja mahtuu meidän kylppäriin nyt täydellisesti eli metalliseirkkeliä tässä tarvittiin mutta nyt on tilanne ratkaistu.


Nyt on pyyhkeet, ja muut kylppärivarusteet hyvässä järjestyksessä ja tila näyttää paljon paremmalta kuin aiemmin. Yksi väliaikainen ratkaisu selätetty. Vielä odottaisi yksi väliaikainen ratkaisu eteisessä, katsotaan koska pääsen sen kimppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti