keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Lastenhuoneessa tapahtuu

Tilasin jo jonkin aikaa sitten Jollyroomista pojan huoneen seinälle hyllyjä. Löysin nimittäin sieltä ne Asuntomessuilla haaveilemani hyllyt. Etsin toista vaihtoehtoista hyllyä lastenhuoneen seinälle Jollyroomista ja eteen tupsahtikin juuri ne hyllyt joita olin jo elokuussa googlella epätoivoisesti etsinyt. Ei tarvinut kauan miettiä laitanko hyllyt tilaukseen. Näissä hyllyissä on se etu, että ne menevät vanhemmallekin lapselle ja ovat siten pitkäikäiset. Olinkin valmis maksamaan niistä sen vuoksi hiukan enemmän, kuin ihan perus Ikean hyllyistä. Hyllyt ovat odottaneet paikalleen laittoa jo tovin mutta vasta appivahempien vierailulle sain suunnitelta seinän, niin että saatoimme laittaa hyllyt paikalleen. Kesti hiukan, että sain seinästä otettua kuvat myös blogiin.



 Ostin seinää varten myös Tigerista pilvihyllyt, joita olin nähnyt Instagram sivujen kautta useammassakin lastenhuoneessa. Hintaa pilvihyllyillä oli vain 7€, joten eipä tarvinut niidenkään hankkimista kauaa miettiä. Ne tuovat seinään mielestäni mukavasti leikkisyyttä ja saa seinän näyttämään enemmän lastenhuoneen seinältä.



Nyt on jo tovi sitten lastenhuoneessa hyllyt päässeet paikalleen ja jo raskausaikana aloitettu seinä saatu valmiiksi. Ison mahan kanssa tuli silloin maalattua seinä mutta kauan kesti, että saatiin siitä valmis. Mutta hyvä niin koska alkuperäinen idea valokuvaseinästä muuttui paljon käytännöllisemmäksi hyllyseinäksi. Nyt alkaa huone jo näyttämään enemmän siltä, että se kuuluu tuolle juniorille ja taas saatiin lisää säilytystilaa hänen tavaroilleen. Säilytystilaa alkaa olla jo niin runsaasti, ettei säilytettävääkään enää juurikaan ole. Mutta en usko, että lelujen, kirjojen ja pelien määrä ole tuosta ainakaan väehenemässä eli säilytystilaa on valmiina tulevaakin ajatellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti