sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäinen adventti

No lähtihän se vähän käsistä, siis joulun laittaminen. Toisaalta tämä joulunaika on niin kauhean lyhyt, joten haluan ottaa siitä kaiken irti. Nyt on kerrankin aikaa nautiskella kotona kaikessa rauhassa. Viime vuonna oltiin vielä uuden perheenjäsenen kanssa vähän pihalla ja vasta opeteltiin perhe-elämää ja sitä edellinen joulu vietettiin Mexikossa häämatkalla. Nyt on juuri hyvä hetki heittäytyä jouluhullutteluun ja nauttia täysillä.




Nyt kun koti alkaa näyttää jouluiselle, taitaa seuraavaksi olla aika tehdä joulukortit. Tänä vuonna täytyy saada kortit ajoissa postiin, jos ehtisivät siten lakkojen lomassa perillekin ennen joulua. Lahjarintamallakin on edistytty. Perjantaina tein joululahjatilauksia netissä ja eilen kävin keskustassa hoitamassa suuren osan lahjahässäkästä pois. Oikeastaan jäljellä on enää omien tekeleiden valmiiksi saaminen ja muutaman pikku projektin teko ennen joulua. Niin ja tietekin kauniiden pakettejen teko. Tänään on kuitenkin vain aika nauttia tortuista, glögistä ja perheestä.



Rauhallista ensimmäistä adventtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti