Junasukat

Olen henkeen ja vereen villasukka ihminen. Kun astun kotiovesta sisään, jalkaan sujahtaa lähes välittömästi villasukat. Vaikka olen harrastanut käsitöitä polvenkorkuisesta asti ja opiskellut alaa kahdessakin eri koulussa, on yksi asia, jota en osaa häpeäkseni tehdä ja ne ovat villasukat. En ole koskaan joutunut tilanteeseen, jossa olisi ollut pakko opetella villasukkien teko. Onneksi minulla on äiti ja anoppi, jotka ovat ainakin tähän mennessä pitäneet huolen koko perheen villasukkavarastosta.

Pojan synnyttyä ja ensimmäisen talven saavuttua kuulin ensimmäisen kerran tarinan junasukista: Alkuvuodesta 1940 luvulla oli nainen matkalla junassa 2kk ikäisen tyttövauvansa kanssa. Matka keskeytyi Vaasassa, kun rata oli poikki pommituksen vuoksi. Junassa heitä vastapäätä oli istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana lämmittämään pienen vauvan jalkoja. Ja siitä alkoi junasukkien tarina.

Meidän ensimmäiset junasukat saatiin anopilta ja niitä on kertynyt sen jälkeen useampiakin. Sukkien mallin etuna on, että ne pysyvät todella hyvin pienten lasten jaloissa. Pojalla sukkia on siis useammat mutta nyt olen saanut itsekin ensimmäiset junasukkani. Pyysin anopilta omia sukkia ja sainkin ne etukäteen syntymäpäivälahjaksi. Sen jälkeen sukat ovatkin olleet tiivisti jalassa kotona ollessa. Sukat ovat mielestäni normaalia lämpimämmät ja pysyvät hyvin jaloissa. Kuvissa käytön jäljet jo näkyvät mutta en ole millään raaskinut näitä vielä pestä. Taidan siis tarvita vielä toisenkin parin junasukkia mutta ihan vielä en uskalla luvata itse opettelevani sukkien tekoa..