lauantai 6. helmikuuta 2016

Synttäri askarteluja

Tämä viikko on mennyt pojan päiväunia nukkuessa itsellä askarrellessa. Ensi viikolla pitäisi leipoa ja siivota, joten askartelut pitää saada tällä viikolla ehdottomasti valmiiksi. Suurin osa alkaakin olla jo tehtynä, enää on vain pari pientä juttua jäljellä.

Teeman kanssa pyörittelin useampaakin vaihtoehtoa mutta koska miehellä keski-ikä lähestyy, valikoitui aiheeksi lopulta viikset. En ole ollut mikään viiksien ystävä ja mielestäni ne eivät sovi ollenkaan pienten lasten teemajuhliin mutta nyt jotenkin teema tuntui osuvalta.


Askartelujen kanssa mentiin vaihteeksi pidemmän kaavan mukaan. Alunperin yritin mennä sieltä missä aita on matalin ja etsin valmiita viiksi tarroja, leimoja ja muuta hömppää mutta koska aina pitää mennä pidemmän kaavan mukaan eihän niitä tietenkään valmiina löytynyt. Kotoa ei löytynyt myöskään mustaa pahvia, kun aloitin viiksien piirtelyn eli ei auttanut kun ottaa tussi kauniiseen käteen ja värittää valkoisesta paperista mustaa. Jospa joskus osaisi tehdäasiat edes vähän helpomman kaavan mukaan..




No mutta nyt on piirretty, leikattu, väritetty ja liimattu ja suurin osa askarteluista alkaa olla pulkassa. Väreissä mennään melko neutraaleilla ja maskuliinisillä ruskean, harmaan ja mustan sävyillä, valkoisella raikastettuna. Vielä viikonlopun aikana pari askartelua tehden ja sitten aloitankin reseptien etsimisen leivontaa varten. Alkuviikosta pakkaseen laitettavat leivonnaiset ja perjantaina sitten kakun tekoon ja siivoukset siinä välissä. Täytyy toivoa, ettei flunssa ensi viikolla yllätä, sen verran on tiedossa puuhastelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti