sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Voimistelurenkaat

Lopetimme joulukuussa pojan ohjatun vauvauinnin ja siirryimme yleiseen uimahalliin harrastelemaan uintia. Halusimme pojalle uuden harrastuksen vauvauinnin tilalle. Poika on ollut liikunnallinen jo hyvin pienestä asti ja haluammekin kannustaa häntä liikkumaan monipuolisesti. Jotta junior pääsisi kehittymään ja oppimaan uutta sekä saisi purettua loputonta energiavarastoaan, ilmoitimme hänet taaperojumppaan. Jumppa alkoi tammikuussa.


Jumppa on ollut menestys ja hän viihtyy siellä todella hyvin. Uusia taitojakin on jo opittu. Ensimmäisestä kerrasta lähtien hän osoitti suurta kiinnostusta voimistelurenkaita kohtaan. Olimme suunnitelleet renkaiden hankintaa jossain vaiheessa mutta jumpan aloitis nopeuttikin suunnitelmaa ja päätimmekin tilata mieheni kanssa pojalle omat renkaat kotiin jo alkuvuodesta.



Valitsimme meille 100% kotimaiset ja myrkyttömät Suomen Voimistelutuotteen voimistelurenkaat. Valikoimasta löytyi sisustukseen sopivat täysin valkoiset voimitelurenkaat ja kun vaihtoehtona on kotimaassa valmistetut, turvalliset ja kauniit tuotteet, ei valintaa tarvinut tosiaan kauaa pohtia. Voimistelurenkaat saapuivat vajaassa viikossa tilauksesta ja ne saatiin miltei heti kattoon.



Uskomattoman nopeasti, alle vuorokaudessa, poika ymmärsi jutun juuren ja oppi roikkumaan renkaissa. En olisi ikinä uskonut, että taito opitaan niin nopeasti. Nyt renkaissa roikutaan jo päivittäin, niillä osataan jo vähän ottaa vautia ja keinua ja jopa pyöriä. Saa nähdä millainen apina tuosta pojasta ajan kanssa tulee. Joskus tulevaisuudessa ostetaan sitten strapetsi renkaiden kaveriksi mutta nyt hän saa harjoitella ensin mestariksi yhdessä lajissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti