keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Antiikki ja keräily messut

Ensimmäinen osa lomasta on takana ja me olemme palanneet arjen pariin. Mies lähti takaisin töihin ja me ollaan pojan kanssa palattu normaaleihin arkirutiineihin. Loman odotetuimpia hetkiä oli itselleni viikonlopun Antiikki ja keräilymessut, joihin halusin todella kovasti päästä. Viime vuonna messut jäivät väliin ja kun tiesin tämän vuoden teeman olevan vanhat lelut, ilmoitin jo kauan sitten miehelleni, että sinne on päästävä.


Messut alkoivat lauantaina ja olimmekin jo heti messujen avautuessa liikenteessä. En ole mikään antiikin asiantuntija ja en ymmärrä hienojen lasiesineiden, kolikoiden, mitalien tai kirjojen arvoa mutta rakastan vanhoja esineitä, joilla on tarina. Erityisen ihastunut olen vanhoihin leluihin. En halua ostaa esineitä, joita ei voi käyttää, vaan ne täytyy säilyttää vitriinissä. Etsin enneminkin vanhoja ja kauniita käyttöesineitä kohtuulliseen hintaan ja pienet kolhut eivät menoa haittaa, kunhan näyttää hyvältä ja toimii arjessa.




Messuilla oli paljon kaikenlaista esinettä mutta monet pöydät tuli ohitettua nopeaa tahtia, jos niillä ei ollut itseä kiinnostavia esineitä. Heti messujen ekoilla pöydillä tein löytöjä, joita ei voinut olla ostamatta mukaan. Ajattelinkin, että taitaa rahat loppua näillä messuilla kesken mutta lopulta ne itselle parhaat pöydät olivatkin juuri messujen alkupuolella. Vaikka ostoksia tein vain muutamia, oli pöydillä runsaasti katsottavaa ja jotenkin vähän nauratti, kun niitä itselläkin olleita leluja myytiin jo antiikkina. Kai sitä alkaa itsekin tosiaan olla jo vähän antiikkinen.



Olin varautunut lomalle kameran kanssa mutta perinteisesti laturi oli jäänyt kotiin. Kameraa käytin hillitysti loman aikana, jotta saisin messuiltakin otettua kuvia. Messuilla ehdin ottaa kaksi kuvaa, kun kamera sanoi itsensä irti. Loput kuvat onkin otettu kännykällä, joten laatu ei ole kummoinen mutta pääsette edes hitusen messutunnelmaan näitten avulla. Kunhan tässä saan paikkoja kotona vähän vielä kuntoon, otan vielä kuvat omista löydöistä mutta tässä oli siis pieni otanta Simpeleen messulta. Kivat messut, joissa kannattaa vierailla jos sattuu olemaan messujen aikaan lähimaisemissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti