lauantai 16. heinäkuuta 2016

Mökiltä löytyineitä aarteita

Puunrunkojen lisäksi tein keväällä mökiltä pari muutakin löytöä. Navettaa tutkiessa löysin sieltä vanhan pärekorin. Olin jo hetken metsästellyt samantyyppistä käytettynä nettien kirpputoreilta mutta onneksi ei ollut tullut sopivaa vastaan, kun sellainen löytyi kerran ihan omasta takaa ja ilmaiseksi. Pienesti kori on kärsinyt ajan saatossa ja toisesta reunasta puuttuu palanen mutta se ei käyttötarkoitusta haittaa yhtään.



Kodinhoitohuoneessa oleva Ikean kori saikin nyt väistyä ja pojan vaipat siirtyivät kokonsa puolesta tilavampaan koriin. Kori sopii tilaan ulkonäöllisesti hyvin ja sen lisäksi se on kokonsa puolesta tehtävään paljon sopivampi kuin edeltäjänsä. Kaksi paketillista vaippoja mahtuu koriin helposti ja sen lisäksi uimavaipat ja peppupyyhkeet löytävät korista paikkansa. Kunhan päästään vaippatouhuista eroon (toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin), niin tämä kori saa uuden tehtävän. Sen jälkeen koriin kerätään silitystä odottavat puhtaat vaatteet (jotka tällä hetkellä pyörivät vaatehuoneen lattialla) mutta toistaiseksi siis pärekori saa vaippoja säilytettäväkseen.



Pärekorin lisäksi navetasta löytyi vanha pyykkilauta. Se oli niin hauska löytö, että myös se lähti mukaani. Vielä pyykkilaudalle ei ole löytynyt ihan sopivaa paikkaa, mutta tokihan sekin sijoitetaan kodinhoitohuoneeseen. Toistaiseksi se on vain lattialla silityslaudan kanssa kunnes keksin sille paremman paikan. Täytyy toivoa, ettei tälle tule kovasti käyttöä, vaan pesukone jatkaa toimintaansa mutta mielestäni siitä saa hauskan yksityiskohdan vielä kodinhoitohuoneen koristukseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti