lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kuormalavan tuunaus

Maalasin juhannuksen aikoihin kesäkukkien alla olevan kuormalavan valkoiseksi. Kauan kesti, että sain ryhdyttyä koko hommaan ja itse maalauskin otti oman aikansa, kun sateiden vuoksi maalausprojekti venyi suunniteltua pidemäksi. Maalatessa oman haasteensa toi valkoinen väri, joka tuntui olevan kaikkien pikkuötököiden houkutusväri: Kirsikkapuun alla maalatessa pinta täyttyi ötököistä hetkessä. Mutta valmista tuli juhannuksena ja nyt huomattavasti raikkaampi versio kuormalavasta on saanut kukat päällensä. Loppujen lopuksi aika pieni työ ja melko suuri muutos.



Talven yli säilynyt pieni havu kuihtui alkukesän aikana pois ja sen tilalle istutin Viiruhelpi koristeheinää, jota tilailin Viherpeukaloilta etupihallemme. Koristeheinää tuli sen verran monta alkua, että sitä riitti takapihan ruukun lisäksi myös etupihalle ruukkuun. Muuten kukka-arsenaali ei ole juuri kasvanut. Tarkoituksenani oli ostaa tuohon maitotonkkaan kukka mutta kaikki amppelikukat ovat olleet sen verran hintavia, etten ole niitä raaskinut toistaiseksi ostaa. Jos amppelikukkia vielä löytyy loman jälkeen (jolloin emme ole kotona kukkia kastelemassa), niin sitten ehkä hankin loppukesälle vielä yhden kukan.



Vielä olisi kaikenlaisia pikku projekteja terassille suunnitelmissa mutta katsotaan mitä tämän kesän aikana saadaan aikaiseksi (hurjaa vauhtia aika kuluu ja kesäpäivät juoksevat ohi silmien). Ensisijaisena projektina sateiden salliessa on meillä aidan maalaus ulkopuolelta. Olemme maalanneet pari kesää sitten aidan sisäpuolelta mutta ulkopuoli on ollut maalaammatta ja kovasti maalauksen tarpeessa. Ulkovaraston mies sai jo maalattua ja aidan maalauskin on aloitettu mutta yllättävän hidasta on maalaus, kun maalattavaa pintaakin on ihan riittävästi. Sateet tuovat projektiin omat pikku haasteensa ja venyttävät aikataulua kiitettävästi. Puuhaa siis riittää taatusti kesän loppuun asti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti