lauantai 30. heinäkuuta 2016

Antiikkimessujen löydöt

Ihanat Antiikin ja Keräilyn Kesäpäivä löydöt ovat löytänee paikkansa kotona ja vihdoin ja viimein ehdin jopa kuvaamaan löytöni. Viime viikot ovat olleet niin kiireisiä, että päivitystahti laahaa, kun en tunnu ehtivän kuvaushommiin millään..

Ensimmäistä kertaa käydessäni Simpeleen Antiikin ja Keräilyn Kesäpäivillä ostin sieltä ensimmäisen vanhan matkalaukkuni. Tämä oli toinen kerta messuilla ja perinne jatkui, kun ostin tälläkin kerralla mukaan vanhan matkalaukun. Pojan huoneen "lelulaatikot" lisääntyivät siis yhdellä. Nyt matkalaukkupinossa on neljä laukkua mutta se selvästi vielä kaipaisi yhden, jotta tornista saisi tasapainoisen. Eikä kai noita säilytyslaatikoita koskaan voi olla liikaa. Jos vastaan siis tulee sopivan kokoinen yksilö, saattaa pino vielä kasvaa yhdellä matkalaukulla.



Messuilla teemana oli vanhat lelut ja toivoin löytäväni messuilta pojalle vanhan auton. En halunnut liian hienoa, vaan lelun piti olla edullinen ja tarpeeksi "rämä", jotta sillä voisi myös oikeasti leikkiä. En meinannut uskoa millainen tuuri kävi, kun täydellinen yksilö tuli vastaan melkein ensimmäisillä pöydillä. Hinta oli sopiva, joten en harkinnut hetkeäkään auton ostamista. Ja äidin onneksi auto on tosiaan päässyt leikkeihin mukaan. Tosin renkaista lähtee sellainen kitinä, että taitaa öljylle vielä olla käyttöä..



Näiden aarteiden lisäksi viimeisenä löytönä oli vanha peltinen ja kolhuinen keksipurkki. Huomasin peltirasian heti messujen aluksi ja kun sitä ei lähtiessäni kukaan ollut ostanut, nappasin purkin mukaan. Kotona se pääsi virashuoneen/työhuoneen kirjahyllyyn vanhan kenkälaatikon tilalle (ja näyttää muuten aika paljon paremmalle vaihtoehdolle). Purkki sai sisäänsä kasan valokuvia.



Kaikki löydöt olivat hurjan mieluisia ja ihanan rosoisia. Messut olivat täynnä ihania aarteita mutta aika monessa hinta oli jo sitä luokkaa, ettei niitä tarvinut edes ajatella mukaan. Onneksi ehdin napata nämä aarteet itselleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti