keskiviikko 24. elokuuta 2016

Roskisdyykkarin löytö

Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka tekevät mielettömän hienoja löytöjä roskiksista ja roskalavoilta. Tällä kertaa ihan sattuman kautta päädyin itse hienon löydön tekijäksi. Meillä nimittäin roskat kulkeutuvat useimmiten miehen mukana roskalavalle. Pokkeuksellisesti kävin itse viemässä lomasiivoja tehdessä roskia pois ja huomasin, että roskiksesta pilkotti hieno metallinen kastelukannu. Oma pituus ei riittänyt kannun pois saamiseen, joten noudin pikaisesti harjan kotoa ja nostin sillä kannun turvaan.


Kastelukannu on ehjä ja toimiva vain väri oli itselle epämieluisa. Kannulla onkin kasteltu kesän aikana monet kukat ja siitä on tullut pojan suosikki kastelukannu, se kun on hänelle kokonsa puolesta juuri passeli. Nyt kastelukannu on vihdoin saanut uuden maalipinnan päälleen. Sain maalin hankittua toisen loman aikana ja viime viikonlopun poutasäässä sain kannun vihdoin maalattua.

Kastelukannun alkuperäinen väri vielä tässä.


Kastelukannun maalaus onnistui muuten ihan kivasti mutta toisessa kyljessä oli kohta johon maali tarttui huonommin. Pinta oli muutenkin karheampi siitä kohtaa kuin muualta kastelukannussa. Maalin loppuessa kesken jäi kastelukannuun siis pieni kohta, josta aavistuksen alkuperäinen väri loistaa lävitse. Pohjamaalaus olisi saattanut auttaa asiaa mutta jälkiviisaus ei sitä enää tee. Niinpä päätin etten anna sen asian häiritä, kun kyseessä on kuitenkin niin pieni asia. Kuvista tarkkanäköisimmät saattavat huomata kohdan mutta tosiaan lopulta aika vähänhän tuo sininen sieltä pilkistää.


Kerrankin kävi kyllä tuuri, kun onistuin tällaisen aarteen löytämään. Onneksi satuin juuri oikeaan aikaan roskiksille. Muutamalla eurolla ja pienellä remontilla kastelukannusta tuli ihan täydellinen lisä meidän puutarhaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti