perjantai 28. lokakuuta 2016

Muistojen kehys

Nyt on sää muuttunut niin harmaaksi, että kuvaaminen on jo aika hankalaa. Eilen se ei onnistunut ollenkaan ja tänäänkään ei laatu ole mikään paras. Muutaman kuvan sain kuitenkin otettua.

Vuosi sitten elokuussa taitava valokuvaaja Teemu Oksanen otti meidän pojasta yksivuotiskuvat ja samalla saimme otettua myös perhevalokuvia. Muutamia kuvia olen niistä teettänyt kotiin ja lukuisia myös antanut lahjaksi. Teetin myös mustavalkoisen julisteen yhdestä kuvasta ja se on siitä lähtien odottanut kehyksiä päästäkseen olohuoneen seinälle.



Yllättävän vaikea dilemma oli löytää julisteeseen oikean kokoiset kehykset. Juliste oli 40x60 ja kehyksiä löytyi 30x50 ja 50x70 koossa ihan joka paikasta mutta tuo välikoko olikin vaikeampi juttu. Ikea, Prisma ja muut perus liikkeet tuli tarkistettua useampaan kertaan niissä vieraillessa. Katsoin myös Tori.fi ja Huuto.net sivustot tuloksetta. Lopulta tajusin käydä pari viikkoa sitten Forumin yläkerrassa olevassa Seven Art kehystysliikkeessä ja sieltä löytyikin heti ihan perus valkoiset kehykset.



Ihan ei ollut ajatus ollut mukana, kun olin tuossa liikkeessä muissa asioissa asioinut jo parikin kertaa vuoden sisään mutta eipä ollut tullut mieleen katsella siellä kehyksiä (jep, kyseessä tosiaan kehystysliike..). No mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan ja nyt on kuva vihdoin päässyt olkkarin seinälle. Seinä olikin aika onnettoman näköinen ilman toista taulua mutta nyt näyttää jo tosi paljon kivemmalle.

Pahoittelut vielä onnettomasta kuvalaadusta. Omat taidot eivät tällä säällä yltäneet parempaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti