maanantai 2. tammikuuta 2017

Tervetuloa vuosi 2017

Hyvää Uutta Vuotta 2017! Pienen tauon jälkeen täällä taas.

Meidän uudenvuoden aatto oli poikkeuksellinen, sillä yleensä me ei tehdä mitään. Odotan aina niin paljon joulua ja panostan siihen, että uutena vuotena en jaksa enää tehdä mitään ihmeellistä. Mutta tällä kertaa saimme uudenvuoden aatoksi vieraita ja halusin vähän kotiinkin teemaan sopivaa tunnelmaa. Suunnitelmat oli suuret mutta vain pieni osa pääsi lopulta toteutukseen, kun välipäivinä oli vaan niin kivaa ihan vaan olla ja rentoutua ilman mitään suurempia projekteja.



Tein pienen uuden vuoden kyltin seinälle, johon käytin joululahjapaperia ja pahvia. Ei mitään ihmeellistä mutta vähän säihkettä meidän päivään. Samasta paperista tein myös sädetikuille paikat pöytään. Joulun alla olin ostanut myös pari kimallekynttilää, joten säihkettä riitti kuten päivään sopi.



Ruokapöydän takana olevaan peiliin laitoin vielä vähän koristeita ja näillä mentiin meidän uusi vuosi. Toki joulukoristeet ovat (edelleen) paikallaan, joten nekin toivat oman tunnelmansa. En millään haluaisi vielä laittaa pois joulukuustakaan mutta kai se kohta on luovutettava tämän joulun kanssa.


Uuden vuoden aattoiltaan kuuluivat vielä rakettien katselu, joka ei kestänytkään sitten kovin kauaa. Poika ilmoitti nimittäin ensimmäisen raketin kohdalla, että haluan kotiin.. Ennen puolta yötä olimmekin jo koko perhe nukkumassa, vaikka pauke ulkona vielä jatkuikin.


Vuosi 2016 ei ollut omalla kohdalla mikään kovin menestyksekäs vuosi. Siihen kuului paljon pettymyksiä ja pahaa mieltä. Toivonkin tähän vuoteen niin itselle ja omalle perheelleni kuin teillekin iloisempaa ja rakkauden täyteistä vuotta 2017 <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti