lauantai 18. maaliskuuta 2017

Vieraspedin uusi päällinen

Vierashuoneessa olevan puusohvan patjan päällä on ollut vanha ystävältä saatu pitsipeitto. Peitto on kaunis mutta todella epäkäytännöllinen. Peittoa saa olla koko ajan laittamassa paikalleen, kun se repsottaa istumisen jälkeen aina ihan mihin suuntaan vain ja housujen napit sekä vetoketjut tarttuvat pitsien väliin todella ikävästi rikkoen peittoa. Olen tuskaillut peiton kanssa jo tovin ja suunnittelinkin virkkavani tilalle uuden päällisen. Sopivia lankoja ei kuitenkaan ole omasta takaa ja uusien ostamista en ole saanut aikaiseksi.


Mieleen juolahti kurkistaa omia kangasvarastoja ja sieltä löytyikin opiskeluaikana suunniteltu ja tehty verhoilukangas. Kangas on suunniteltu ja tehty nimenomaan verhoiluun ja kovaa kulutusta varten ja siitä löytyi kolmea väritystä: ruskea, vihreä ja valkoinen. Valkoista kangasta oli suurempi pala ja mittaus osoitti sen riittävän suureksi palaksi patjan päällystämiseen. Kangas on saanut nimekseen Kaarna. Kun tektiilipuolelta valmistumisestakin on jo kohta kymmenen vuotta, niin nyt oli aika vihdoin ottaa kangas käyttöön. Sehän oli kuin tätä varten tehty.



Täytyy kyllä todeta, että kauan otti ennen kuin vihdoin sain kaivettua ompelukoneen esille ja ryhdyttyä hommiin. Olisikohan tätä hommaa kohta jo vuosi suunniteltu tehtäväksi. Lopulta ompelu-urakkaan meni kaikkineen ehkä 1-2h, joten eihän tämä mikään järin suuri työ ollut mutta toimeen ryhtyminen tuntui olevan ylivoimaista.



Päällinen on ollut muutamia päiviä käytössä ja osoittautunut ainakin edeltäjäänsä huomattavasti paremmaksi vaihtoehdoksi. Olisin voinut ommella päällisen vielä vähän napakammaksi, niin ryppyjä ei tulisi istuessa niin paljon mutta muuten ihan passeli päällinen. Pidempi käyttö osoittaa sitten kuinka kestävän ja toimivan verholukankaan olen onnistunut opiskeluaikana toteuttamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti