torstai 21. toukokuuta 2020

Eteinen

Se olis vaihteeksi tiedossa maalaushommia. Tai oikeastaan maalaus on odotellut jo tovin tekijäänsä. Maalitkin on ollut hankittuna jo melkoisen kauan ja viime viikonlopun sadepäivinä kaivelin vihdoin sudit ja teipit ja maalit esille. Olin niin tehokas viime viikonloppuna, että tänään pitäisi hakea vähän lisää maalia, jotta saisin projektin kunnialla loppuun. Noh taisi projekti vähän laajeta tässä matkan varrella alkuperäisestä..


Maalasin meidän tuulikaapin jo reilu vuosi sitten maaliskuussa. Suunnittelin jo silloin jatkavani maalausta myös eteisessä mutta ajatuksesta toteutukseen meni melkoinen tovi. Maalitkin hankittiin jo todella kauan sitten ja aloin jo olla huolissani siitä, että onko maali enää maalattavissa. Onneksi maali ei ollut mennyt miksikään ja oli pienen sekoituksen jälkeen sudittavissa.



Eteisen ilme on jo vähän kuvista muuttunut mutta projekti on vielä kesken. Josko tulevan viikonlopun aikana saisin sen vietyä loppuun asti. Tässä taisi tosiaan käydä matkan varrella niin, että homma levisi vähän toiseenkin projektiin. Maali riitti alun suunnitelmiin hyvin mutta homma lähti lapasesta ja tällä kertaa myös mies löi oman lusikkansa soppaan. Hänen toiveensa oli, että laajennetaan maalausta vieläkin enemmän. Katsotaan kuinka kauan vie, että saan loputkin projektista toteutettua. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti