sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Sea Life

Me tehtiin eilen extempore reissu Linnanmäen kupeessa olevaan Sea Life:n. Pakattiin eväät mukaan ja lähdettiin aamupäiväretkellä merenalaista maailmaa katsomaan. Poika on alkanut kyselemään paljon ja halusimme tarjota hänelle elämyksen kalojen maailmasta. Ihmeteltävää riittikin rutkasti. Aluksi hän jaksoi olla kiinnostunut kaikesta mutta kierroksen loppu puolella häntä kiinnosti lähinnä karkuun juokseminen.



Olen käynyt Sea Life:ssa aiemmin kerran mutta siitä on aikaa jo vuosia. Sisäänpääsy oli mielestäni kallis (17€ per aikuinen, alle 2v ilmaiseksi). Odotin rahoillani aika paljon vastinetta ja mielestäni paikka ei ollut ihan sisäänpääsylipun arvoinen. Kiva oli käydä mutta taitaa mennä tovi ennen kuin seuraavan kerran käydään visiitillä. Toki näimme mahtavia kaloja ja altaat olivat hienoja mutta koen että jossain muualla rahalle olisi saanut enemmän vastinetta.



Kotimatkalla ajateltiin poiketa auenneessa Linnanmäessä karusellissa mutta se suunnitelma jäi vielä toteuttamatta, kun paikan päällä olikin yksityistilaisuus. Niinpä me lähdettiinkin eväitä mutustellen kotia kohti. Reissu oli sen verran rankka, että poika vetäsikin sellaiset kevyet kolmen tunnin päikkärit kotiin päästyään.



Tänään kävimme pienen tauon jälkeen itse uimassa (ilman kalojen seuraa kylläkin) ja reissu olikin kannattava. Me ollaan pojan kanssa uitu 4kk iästä lähtien, ensin ohjatussa vauvauinnissa ja nyt myöhemmin itsekeen uimahallissa. Kaikki uiminen on selvästi kannattanut sillä tänään meidän poika oppi uimaan itse ilman apua. Toki hänellä oli käsissä uimarenkaat mutta hän itse oppi heittäytymään veteen ja siitä lähti potkien etenemään minne sitten halusikin. Me vanhemmat ollaan hurjan ylpeitä hänestä.

Meillä olikin tällä kertaa tällainen veden täyteinen viikonloppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti