sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Luukku 15: Havuja ja joulun tunnelmaa

Olin suunnitellut tälle joululle tekeväni monta kranssia ympäri taloa mutta en tiedä mihin tämä aika katoaa sillä aika köyhältä näyttää kranssi tilanne tällä hetkellä. Lauantai iltana väsäilin olkkariin yhden kranssin pihan tuijista ja syksyllä talkoissa leikatuista havun oksista. Havut olivat jo vähän varisevaa laatua mutta menevät varmaan tuossa takan päällä, kunhan saavat olla rauhassa. Joulun ensimmäinen kranssi siis tehty mutta vahva epäilys on, että se taitaa jäädä myös viimeiseksi. Ehkä ensi vuonna sitten saisi suunnitelmat toteutettua.



Mutta koska havut tuovat nopeasti ja kivasti joulun tunnelmaa, laitoin maljaan lehtikuusen käpyisiä oksia ja havuja, sekä muutaman joulupallon lisätunnelman tuojaksi. Ei ihan kranssi mutta havujen tuoksua ja joulutunnelmaa helposti ja nopeasti.

Tänään meille saapuu myös yksi tärkeimmistä ja itselle suurimmista joulutunnelman tuojista eli joulukuusi. Meillä on testauksessa ensimmäistä kertaa kuusen kotiinkuljetus ja nyt jännätään milloin ja millainen kuusi kotiin saapuu.



Lisää havuja on siis tiedossa. Jos eteen sattuu kauniita kransseja, niin sellainenkin kyllä myös mukaan napataan, kun aika ei itsellä sellaiseen tekoon riitä tällä kertaa. Mutta eipä noita kranssejakaan niin kauheasti ole vastaan ainakaan vielä tullut.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti