torstai 19. joulukuuta 2019

Luukku 19: Makkarin jouluilme

Tänään on hyvä päivä päivitellä makkaria. Meillä päivä kului lastensairaalassa ja perheen pienimmällä päivä meni siellä suurimmaksi osaksi vuoteessa. Lepo jatkuu viikon verran ja näin ekan illan perusteella voi sanoa että ihan helppoa tästä ei tule.


Meidän makkarissa on tänä vuonna koristeena yllätys yllätys taiteltuja paperikoristeita sekä ikkunassa paperipusseista tehdyt tähdet. Makkari taitaa olla yksi hillityimmin koristeltuja huoneita mutta pienesti kuitenkin joulun tunnelmaa myös siellä. Täytyy toivoa, että makkarin tunnelma riittää pitämään pojan siellä mahdollisimman paljon.




Meillä jatkuu siis rauhallinen tunnelma seuraavat päivät. Tiedossa on jouluelokuvia, pelejä, askartelua ja siinä sivussa täytyy yrittää saada vähän siivottua ja paketoida lahjoja. Kohta taidetaan käpertyä makkariin sänkyyn nukkumaan. Melko uuvuttava päivä takana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti