sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Luukku 1: Ensimmäinen adventti

Ihanaa ensimmäistä adventtia! Nyt se joulun odotus saa virallisesti alkaa. Joulukalentereiden ensimmäiset luukut on avattu ja aamulla poika sanoi, että on niin onnellinen että meinaa ihan itku tulla. Meillä onkin aivan ihana aamu takana. Aloitettiin uusi perinne tänään ja tehtiin ensimmäisen adventin kunniaksi riisipuuroa aamiaiseksi. Nyt on kyllä aika jouluinen tunnelma.



Puuron jälkeen katsottiin pojan kanssa ensin Pikku Kakkosen joulukalenterin ensimmäinen luukku ja heti perään aloitettiin Viirun ja Pesosen "Paras joulu ikinä" elokuvan katsominen. Tänään olisi vielä tarkoituksena lähteä katselemaan keskustaan Stockmannin jouluikkunaa ja jouluvaloja. Lupasin tarjota pojille vielä kaakaot sillä reissulla.




Joulun odotus on virallisesti aloitettu. Paljon on jäljellä puuhasteltavaa mutta onneksi on vielä aikaa kaiken valmistautumiseen. Ihanaa joulukuun alkua teille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti