torstai 22. joulukuuta 2016

22. joulukuuta

Ehdottomiin lempikukkiini jouluna kuuluvat valkoiset hyasintit. Niillä voisin täyttää kotini, sillä rakastan niiden tuoksua ja näköä ihan yli kaiken. Niitä löytyykin meiltä aina joulun alla ja jouluna. Kukka on kaunis, vaikka sipulista näkyy vasta lehdet. Sipulikukissa on jotain sellaista, etten voi niitä vastustaa. Keväällä sipulikukat kuuluvat myös suosikkeihini. Niissä vain on sitä jotain.



Toinen suosikkikukkani jouluna on jouluruusu. Se on aivan huikean kaunis ja valitettavan kallis. Hintansa vuoksi en hanki näitä montaa, vielä kun onnistun sen aina kuivattamaan hoidosta huolimatta. Olen etupihallemme istuttanut yhden jouluruusun ja siellä se on pärjännyt todella hyvin mutta sisätiloissa en saa sitä pidettyä kauaa hengissä. Senpä vuoksi ostan jouluruusun yleensä mahdollisimman lähellä aattoa, että ehdin siitä nauttia joulun ajan.



Näiden kukkien lisäksi tykkään pienistä kuusista lasipurkeissa tai männyn oksista maljakossa. Ne tuovat ihanan metsäisen tunnelman sisälle ja mielestäni niitä voi tuoda jo lokakuussa kotiin luomaan tunnelmaa. Tänä vuonna pieni kuusi on ollut meillä keittiössä ja terassilla niitä on useampikin tuomassa tunnelmaa.


Kukat ovat kyllä ihania tunnelman tuojia ja luulen, että niihin panostan tulevina jouluina enemmänkin. Tänä jouluna niitä ei ole tullut ostetua lähellekään riittävästi. Kukat ja kuusi, niin joulutunnelma on taattu, ei siihen paljon muuta tarvita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti